Lapajärven asuttaminen 1 2 3 4 5
Lokakuulla nousi savu
uutistalon piipusta Petäjävaarassa
Sota oli loppunut viimeinkin, evakkotaival jatkui vielä. Olimme sentään päässeet Ruotsista koti – Suomeen heinäkuussa 1945.
Tuntui aika paljon mukavammalta ymmärrettiinhän kuitenkin kieli. Kaksi vuotta kului Karungissa vastiketiloja odotellessa. Tilat saatiin vuoden 1947 syksyllä ja niin alettiin puhumaan jälleenrakennuksesta, joka alkoi meidän osalta vuoden 1948 tammikuussa. Miehet menivät kaatamaan puita rakennustarpeiksi, mutta ensin piti saada väliaikainen asunto laitettua. Sauna meilläkin tehtiin ensin, ei suinkaan kylpemistä varten, vaan asunnoksi. Siinä asuivat talven tukinkaatajat. Kun kevät koitti silloin alettiin puhua perheen muutosta.
Evakkoon lähtiessä lähdin yksin, nyt oli jo kolme lasta nuorin vähän päälle vuoden. Pelkokin tuntui kouristavan kun lähtö tuli.
Olihan edessä synkkä metsä, kolkko korpi, mukana pienet lapset. Työn tekijöinä me kahden. Mutta yrittää täytyi ja tarmokkaasti yritettiin, olihan työmaana nyt oma kontu johon piti saada asunto tulevaksi talveksi.
Tehtävä ei suinkaan ollut helppo. Laina järjestyi, alkoi tarvikkeiden hommaus.Kaikki tuntui olevan kuin kiven alla.
Soran saanti taisi olla löyhimmässä, sitä saatiin maanomistajan luvalla. Lapiot matkaan ja kuorma – auton lavalle, kohti soramonttua. Hiki virtasi pitkin pintaa kun koria täytettiin, väsymys painoi kovasti. Tämä soran ajo tehtiin aina yöllä koska päivällä ei saanut autoa ja lapsetkin nukkuivat niistä ei ollut huolta niin kuin päiväsaikaan. Sahauksessa olivat kveekarit apuna. Kantoivat lautoja, loivat muhia ja kaikkea muutakin siinä sivussa touhusivat.
Tiiliä tehtiin joka välissä kun vähänkin jäi aikaa muilta hommilta. Kaikki tehtiin lapio pelissä minkäänlaista konetta ei ollut.
Eikä se sementtisäkki niin mahdottoman painavalta silloin tuntunutkaan. Sitten päästiinkin itse rakennus hommiin. Aika oli vierähtänyt jo heinäkuun loppuun kun ensimmäiset parrut nostettiin pystyyn. Oikeinpa se mieltä lämmitti kun talon alku alkoi hahmottua, oma tupa, oma lupa.
Mieleen tuli monta kertaa saadaanko tarvikkeita niin paljon että päästään talveksi asumaan.
Pienessä saunassa oli aika ahdasta, olihan meitä kuusihenkeä, mummo asui myös meillä. Kävi niin hyvin että me saimme miehen serkun töihin. Nyt saatiin seinät tehtyä ja katto päälle. Tulevaisuus oli toivoa täynnä, kun Kursussa oli sellainen kauppias, Yrjö Laaksonen hän otti asiakkaan vaikeudet kuin omikseen ja yritti parhaansa hankkia tavaraa tarvitseville ja enimmäkseen onnistuenkin. Alettiin kysellä muuraria ja saatiinkin kaksi, muuraustarpeita olimme touhunneet kotona olevien tiilien lisäksi.
Saatiin kuin saatiinkin punaisia tiiliä niin paljon että voitiin kammareihin tehdä kakluunit.
Leivinuunia varten tuotiin Aatsingista kiviä joista se muurattiin. Nokiluukut ja savupellit saatiin, vesisäiliö ja paistinuuni hellaan jäi saamatta mutta se ei juuri harmittanut, saadaanhan oikeat uunit kuitenkin.
Oli jo Mikkelin aika kun muuraus alkoi. Lunta sateli ja pakkanenkin haittasi mutta kun tuotiin kylältä tynnyrin puolikas,
joka nostettiin kivien päälle niin että alle sai tulen, siinä kuumassa vedessä valmistettiin saviliemi jota käytettiin ruukin valmistamiseen niin kaikki meni hyvin. Ennen pitkää nousi musta savu uudistalon piipusta ja mikä olikaan valmistaessa pirttiä asuttavaan kuntoon kun oli jo lämmintä. Päätettiin että kunhan pirtti saadaan asuttavaan kuntoon, valmistellaan pikkuhiljaa loput. Olihan lehmälle ja lampaille saatava suoja kotipihan piiriin ne olivat tähän saakka Olleet naapurin navetassa.
Tehtiin pyöreistä hirsistä niin sanottu korvikenavetta. Siinä ne hyvin tarkenivat ja ruokkiminen helpottui kun saatiin samaan pihaan toisten hommien kanssa.
Pystylaudoituksen laiton jätimme seuraavaan kesään. Niin päästiin muuttamaan ”isolle puolelle” kuten arvokkaasti kutsuimme uutta pirttiä. Paljon oli sen kesän aikana tehty, paljon oli tekemättä. Olo kuitenkin tuntui ruhtinaalliselta ruuan niukkuudesta huolimatta.
Seuraavana kesänä vuorattiin talo ja aloitettiin navetan teko. Navetan valmistuminen viivästyi aiottua pitemmälle kun välillä täytyi käydä ansiotyössä.
Navetta saatiin valmiiksi vuonna 1950. Sen jälkeen aloitettiin pellonraivaus, tarvitsihan lisääntyvä karja heinää sekä laidunmaata. Koska meillä oli entisellä paikalla ollut suurimmaksi osaksi jokivarsille raivattuja luonnon niittyjä niin valtion raivaamaa vastike pelto oli vain pieni ”pläntti” josta ei edes yhdelle lehmälle tullut heinää.
Valtion Pellonraivaus koneita oli silloin jo saatavana töihin, joten niitä käytettiin että saatiin nopeammin heinä kasvamaan.
Kun oli saatu alulle oman pellon heinän kasvu niin peltoa lisättiin kannokosta vippakangen ja räjäytysten avulla. Peltotöihin mentiin kun pieninkin joutoaika muusta työstä tuli.
Lähes yhdeksän vuotta kestänyt evakkotaival päättyi näin jälleenrakennuksen myötä, elämä vakiintui uomaansa.
Ehkä se oli päämäärä jota oli vaikeina hetkinä toivottu, turvattu tulevaisuus.
Kirjoitti Lapajärvellä Kyllikki Siivola o.s. Kesälahti
Lapajärven asuttaminen 1 2 3 4 5
