Kursua suunniteltiin Sallan kirkonkyläksi


  Sallan pitäjä oli jäänyt ilman kirkonkylää ja kirkkoa.

    Puolet pitäjästä oli jouduttu luovuttamaan Neuvostoliitolle solmitussa rauhassa syksyllä 1944. Kylistä oli jäänyt pitäjän luovutetulle alueelle, Ylikurtti, Alakurtti, Vuorikylä, Kuolajärvi, Korja, Sovajärvi, Tuutijärvi, Vuosna, Lampela ja Sallan kirkonkylä.

    Näiden kylien ihmiset asutettiin keskelle asumattomia korpia ja metsiä. Keminniemelle sijoitettiin suurin osa entisistä kylistä, Pahkakumpuun kurttilaiset ja vuosnalaiset, Ahvenselkään tuutilaiset, Vittikkoon ja Varvikkoon vuorikyläläiset, Vallovaaraan kuolajärveläiset, Vaadinselkään ja Varpuselkään kirkonkyläläiset sekä Tuohikylään, Naruskalle korjalaiset, Hautajärven ympäristöön Oulankaan ja Isoviitaan sovalaiset ja Lapajärvelle lampelalaiset.

    Kunnan virastot oli sodan jälkeen sijoitettu Kursun kylän taloihin ja parakkeihin. Oli myös esillä että Kursusta tulisi Sallan kirkonkylä. Mutta suunnitelma ei toteutunut. Märkäjärven kylä sijaitsi keskellä pitäjää, se ratkaisi kirkonkylän sijainnin. Kursu olisi keskustaajamana ollut elinvoimaisempi ja vauraampi kaikin puolin. Kursua ei olleet saksalaiset polttaneet perääntyessään syksyllä 1944.

Laila Pajarin kertomaan perustuen 21.8.2011 Kursussa.

    Hän toimi Sallan Osuuskassassa Kursussa pankkivirkailijana v. 1948. Osuuskassa oli Laina ja Veikko Leskelän talossa. Vuonna 1949 Laila meni töihin Sallan kirkkoherran virastoon Märkäjärvelle. Silloin toimitettiin Suomessa ensimmäinen yleinen väestön laskenta. Kursun asukasmäärä oli yli tuhat henkeä. Tämän jälkeen v. 1952 hän meni Tornion Seminaariin opiskelemaan kansakoulun opettajaksi. Syyskuussa 1956 hänen ensimmäinen opettajan paikka oli Sallan Isomaassa ja käynnistää siellä kylän koulun toiminta.

    Sallan pappina oli Sulo Isokoski ja hänen toimipaikka oli Kursussa. Pappi asui Lempi Hämäläisen pihanpuoleisessa kamarissa. Kirkkoherran virasto oli Laaksosen kauppatalon yläkerrassa. Jumalanpalvelukset toimitettiin ja rippikoulua pidettiin saksalaisten parakissa. Se oli Kansantalon ja Ilmari Onkamon talon lähellä. Sallan kirkon kello oli Kursun hautausmaalla parruista rakennetussa telineessä ruumishuoneen edessä. Sitä soitettiin hautajaisten yhteydessä. Pappila muutti Märkäjärvelle v. 1948 kun ns. Alapappila valmistui. Kirkko valmistui Märkäjärvelle Sallan uuteen kirkonkylään v. 1950. Kursuun kirkko valmistui v. 1964.

    Lääkäriaseman parakki oli rakennettu sota-aikana Kursuun ja se sijaitsi vanhan koulun takana. Samassa parakissa oli sairasmaja sodan jälkeen siihen sakka kun Sallan sairaala valmistui Märkäjärvelle. Apteekki toimi Laaksosen kauppatalon yläkerrassa.  Lastenkoti sijaitsi vanhasta koulusta oikealle. Se paloi Viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta 1960-luvun alkuvuosian. Rakennettiin uudelleen Sallan kirkolle jossa toimii nykyisin päiväkotina.

    Kansanhuolto toimi Kalle Tuhkalan talossa. Kansanhuollosta jaettiin ostokupongit ja kortit kaikille. Suurin osa kaikesta kaupan olevasta tavarasta oli säännöstelyn alaista. Viimeisenä vapautui säännöstelystä kahvi maaliskuun alussa 1954.
Posti oli Pääjärven kankaalla parakissa. Uusi postitalo valmistui Ritakumpuun v. 1955. Keskus oli Pietari Tuhkalan talossa, talon emännän Sannun toimiessa keskuksen hoitajana. Keskus siirtyi uuteen Postitaloon sen valmistuessa v. 1955. Pitkäaikainen keskuksen hoitaja oli Anni Kairala.

Nimismiehen kanslia ja poliisilaitos oli Hilma ja Aapo Tuhkalan talossa.

Maatalouslautakunta oli myös Kursussa jossa kirjurina toimi Toini Kasanen.

Alapeterin kauppa oli Virkkulan kaupan paikalla ja siirtyi myöhemmin Märkäjärvelle Kirjakaupaksi.

Insipiirin tukikohta oli Kursussa Rautatieaseman ja Kemijärven tien risteyksessä oikealla puolen.


kotiin
Kursu     ||     Kursun Työväen- Ja Pienviljelijäin yhdistys R.y.     ||     Laaksosen sekatavarakauppa
Kursu     ||     Kursun Työväen- Ja Pienviljelijäin yhdistys R.y.     ||     Laaksosen sekatavarakauppa
Vanha postikortti Kursusta.
Taustalla Vuonanniemi.
Kursun Vappujuhla 1949
Kansantalon pihalla.
Eelis Moilanen ja Kursun ensimmäinen
taksi Ford vm.1938. Kuvattuna 1954.
Pekka Tiikkajan hautajaiset
Kursun Kansantalolla 1952.
Sorakuorman lastausta lapiolla käsipelissä Sallan Salmivaarassa 1937 tai 1938
Kuvan soranlapioijat vasemmalta, ensimmäinen ja toinen ovat tuntemattomia, kolmas selin Edvin Tiikkaja, neljäs, viides ja kuudes ovat tuntemattomia, seisomassa Tyyne Maria Luttinen s. Kivelä, Mauno Arvi Luusua autonsa oven edessä, konepellillä istuvat Eila Valpu Imporanta s. Luusua ja Aini Ellen Mikkola s. Luusua ja lokasuojan päällä istumassa Kaarlo Matias Luusua.
Kuva on otettu Kaarlo Luusuan mukaan nykyisen Kemijärventien ja Salmivaarantien risteyksessä lähellä sitä paikkaa, missä nykyään on Sakko Hellin pieni mökki. Kaarlo ja Aini muistavat hyvin sen hetken, kun kuva otettiin. Taustalla näkyvä vaara on Ukerovaara. Kuvassa olevien lasten ikää kun arvioi, olettaisi kuvan otetun v. 1937 -38.
Tiedot kuvaan antoi Jari Mikkola jotka hän on saanut äidiltään Ainilta ja hänen veljeltä Kaarlo Luusualta.
Kuva Aini Tuhkalan s.Tiikkaja vanhempiensa Aada ja Viljo Tiikkajan albumista Lapajärveltä
Ritakummun myyjät Salli ja Anneli
50-luvulla Kursun kaupassa: