Sallalaista elämää 1950-luvulta


Museo on perustettu vuonna 1948 tehtyyn Tasalan taloon, jonka ovat rakentaneet Edla ja Matti Niemelä maatalousseurojen keskusliiton tyyppipiiruksien mukaan.


  Sallan pinta-alasta puolet jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeisissä rauhanehdoissa 1944.

Pitäjän luovutetun alueen yhdeksän kylää, Alakurtti, Vuorikylä, Kuolajärvi, Korja, Sallan kirkonkylä, Vuosnajärvi, Tuutijärvi ja Sovakylä rakennettiin jäljelle jääneen Sallan pitäjän erämaihin. Lampelan kylä rakennettiin Lapajärvelle.

  Isäntä Matin jälleenrakennusmuseo on rakennettu entiseen navettarakennukseen vuonna 2002.
Seinät on salvattu sahatuista mäntytukeista ja nurkissa on lukkoliitokset. Sisäpuolelta seinät on veistetty kirveellä ja niitä ei ole käsitelty millään aineilla. Kuusilautalattia on käsitelty pellavaöljyllä. Entinen navetta oli rakennettu v. 1949 samalla tavalla.
Hevostallin paikalla on nykyisin keittiö ja saniteettitilat.
Nykyisin museotilaa isännöi Seppo Leinonen.
Hän aloitti museon kokoamisen ja rakentamisen 1998.

Heinälato ja navetan porstuva:

  Heinäladossa on esillä hevosen valjaita, talossa tarvittuja työkaluja, kalastusvälineitä ja vanhoja astioita. Porstuvassa on maidon käsittelyssä tarvittuja esineitä.

Tasalan pirtti:

  Pirtin seinillä on valokuvia Vanhasta Sallasta, sekä talon isännistä ja emännistä. Sisustus on entisöity alkuperäiseksi vuoden 1954 malliin. Talon pirtin uunin on muurannut Tauno Iivari vuonna 1959.

  Talon nuoren emännän, Nannin, keittiö löytyy vintiltä.
Hänen astiakaappi, josta löytyy talon vanhoja astioita.
Se on ostettu evakko reissulla Kokkolasta, Nannin ja Matti Heikin kihloissa ollessa.
Ompelukone on Nannin äidin perintöä.
Kirjaillut pöytäliinat on ommellut talon tytär Helvi.
Hän oli ollut Neuvostoliitossa 24 vuotta ja palasi sieltä takaisin Suomeen 1956.

Uutena osastona avataan kesällä 2010:

  Jänkä-Väinön lato jossa on  esillä työkaluja ja
Ryskämakasiinissa on maalaistalon koneita ja kulkuvälineitä.
Matka 40 km Sallasta               
Salla - Kemijärvi tietä 27 km
Käännytään vasemmalle Lapajärventietä 12 km

Matka Kemijärveltä 48 km
Kemijärvi - Sallatietä 39 km
Käännytään oikealle Lapajärventietä 12 km

GPS Koordinaatit:
WGS 84:
N 66° 45.437', E 28° 19.113'
WGS 84 - desimaaliin:
66.75729, 28.31855

tiedustelut ja varaukset:

Museoisätä Seppo Leinoselta
puh. +358 400 011312
tai sähköpostilla.
Tervetuloa Isäntä Matin
Museoon Lapajärvelle!


HEINÄKUUSSA AVOINNA
12.7 Torstai, 18.7 Keskiviikko, 26.7 Torstai klo 12-17
Kattausnäyttely venäläisillä - ja Arabian astioilla
Tutustuminen Museoon 5 €
Sallalaiset torttukahvit ja tutustuminen 10 €
Kampsut, torttukahvit ja tutustuminen 15 €

SALLAVIIKON TARJOUS
Maanantaina 16.7. ja Tiistaina 17.7. sekä Keskiviikkona 25.7.
museo avoinna klo 12 - 17
Ei pääsymaksua
Naurisriisivelli ja sallalaiset torttukahvit 10 €


Muina aikoina avoinna tilauksesta
Perhejuhlat ja Illanvietot toiveiden mukaan
Rantasauna, Nokipannukahvit ja makkaranpaistoa
Ruokailut Pirttiravintolassa ja Talvella Talon pirtissä
Retkelle kesällä ja ruska-aikana Napapiirin reitinkohteisiin
Oppaat paikalla: Keskiviikko 18.7. ja Torstai 26.7. klo 12 – 15
Lapajärven Luontopolun laavulla, Munkkikahvit 5 €
Suomujärven laavulla, Lättykahvit 5 €
Riutukalla, Makkaran paistoa ja mehua 5 €
Isäntä Matin Museo, Kampsut ja sallalaiset torttukahvit 15 €

Muulloin järjestetään tilauksesta tarjoilua reitin kohteisiin
Varaukset puh. 0400 011312
TERVETULOA NAUTTIMAA KESÄSTÄ
www.lapajarvi.fi