Isäntä Matin Museo

Museo on perustettu vuonna 1948 tehtyyn Tasalan taloon,
jonka ovat rakentaneet Edla ja Matti Niemelä
maatalousseurojen keskusliiton tyyppipiiruksien mukaan.


Isäntä Matin jälleenrakennusmuseo on rakennettu
entiseen navettarakennukseen vuonna 2003

Seinät on salvattu sahatuista mäntytukeista ja nurkissa on lukkoliitokset.
Sisäpuolelta seinät on veistetty kirveellä.
Kuusilautalattia on käsitelty pellavaöljyllä.
Entinen navetta oli rakennettu v. 1949 samalla tavalla.
Hevostallin paikalla on nykyisin keittiö ja saniteettitilat.

Heinälato ja navetan porstuva
Heinäladossa on esillä hevosen valjaita, talossa tarvittuja työkaluja,
kalastusvälineitä ja vanhoja astioita.
Porstuvassa on maidon käsittelyssä tarvittuja esineitä.

Tasalan pirtti
Pirtin seinillä on valokuvia Vanhasta Sallasta, sekä talon isännistä ja emännistä.
Sisustus on entisöity alkuperäiseksi vuoden 1954 malliin.
Talon pirtin uunin on muurannut Tauno Iivari vuonna 1959.
Talon nuoren emännän, Nannin, keittiö löytyy vintiltä.

Jänkä-Väinö
Jänkä-Väinön lato, jossa on esillä työkaluja
Ryskämakasiinissa on maalaistalon koneita ja kulkuvälineitä.

 

Isäntä Matin Pirtti
on avoinna Joulupäivästä uudenvuodenaattoon 
25.12. - 31.12. klo 12-18
Lounaaksi Lapinäijänkeittoa ja talon ohrarieskaa!
Tervetuloa!

Muina aikoina ryhmävaraukset yms.
puh. +358 400 011312

 


Lehdissä kehuttua:






















Lapajärventie 122 98600 Kursu   puh. +358 400 011312