Ensimmäinen käynti Vanhan Sallan kirkolla v. 1939

    Sallalaiset elivät kaikessa rauhassa maalaiseloaan vuonna 1939 vanhassa Sallan kirkonkylässä niin kuin muuallakin kylissä ja koko maassamme. Kirkolle oli rakennettu uusi Osuusliike Sallan kauppa ja vanha puukirkko oli mainittuna vuonna syyspuolella saatu peruskorjatuksi. Kirkkoa uudelleen käyttöön otettaessa järjestettiin vihkiäisjuhla, joka oli koko seurakunnan yhteinen juhla. Kyläkouluille oli lähetetty jo talvella oppilaiden opeteltavaksi tietty ohjelma, joka esitettäisiin juhlassa. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja matka- ym. kulut piti itse maksaa. Matkapäivänä meitä oli kolme tyttöä lähdössä Kursusta tuolle hyvin jännittävältä tuntuvalle matkalle. Vieno Kursu, Martta Vuolukka ja minä, olimme nämä matkalaiset, jotka ihan omin neuvoin selvisivät tuosta matkasta näin jälkeenpäin ajateltuna hyvin. Äitini Tyyne opasti minulle, että kun pääsette perille Sallan kirkolle, kysykää opettaja Lyydia Ovaskaisen taloa, siellä varmaan pääsette yöpymään. Ensimmäinen henkilö, jonka tapasimme, osasi neuvoa.

    Kun pääsimme Ovaskaiselle, oli opettaja riemuissaan, että enkeli oli johdattanut meidät heille. Hänen riemunsa vain kasvoi kysellessään meiltä ohjelmaa, joka oli pitänyt opiskella. Hän oli hyvin tyytyväinen osaamiseemme. Me yövyimme matkallamme kaksi yötä. Paluumatkalla tulimme Lapin autossa, jota sanottiin myös sekajunaksi, sillä etuosassa autoa oli matkustajien puoli ja takaosassa kuljetettiin tavaroita. Lappi oli liikennöitsijän sukunimi, eikä Lapin auto liikennöinyt enää sotien jälkeen. Auto pysähtyi paluumatkalla tienristeykseen, jossa oli kaksi taloa. Kysyin kuljettajalta, mikä paikka tämä on? Hän vastasi: Märkäjärvi ja pysähdymme täällä kymmenen minuuttia.

    Kun kävin toisen kerran vanhassa Sallassa, siellä isännöivät venäläiset. Paljon oli maailmassa tapahtunut. Ainakin erilaisia ovat muistoni ensimmäiseltä ja toiselta matkaltani. Sallan kirkonkylä on siirretty Märkäjärvelle ja Sallan kirkko on rakennettu sinne. Kursuun on rakennettu kyläkirkko.

    Minun ja Saiman lapsuus päättyi kun talvisota syttyi ja kaikki muuttui sen jälkeen elämässämme. Koululla opettaja tuli ilmoittamaan portaille pihalla oleville lapsille: Koulua ei ole tänään eikä toistaiseksi, sillä miesopettaja on joutunut sotaan. Kursun opettajina olivat tuolloin Hilda ja Veli Rautoma. He opettivat kursulaisia lapsia vielä sodan jälkeenkin.

    Evakkoon lähtö tapahtui muutaman päivän jälkeen. Me nousimme postiautoon kotimme kohdalla ja menimme siinä Kemijärvelle. Yövyimme Kemijärvellä Palokunnan talolla, jossa en nukkunut koko yönä. Se oli elämässäni ensimmäinen valvomani yö. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa junalla Tornionjokivarteen Karunkiin ja siellä Aapajoen koululle. Sieltä kävin Ruotsissa Tornionjoen yli jäätä pitkin kahvin ostoreissulla evakkotalon Maila-nimisen tytön kanssa.

    Keväällä 13.3.1940 rauha solmittiin. Sen jälkeen lähdimme takaisin kotiseudulle. Ensin Kemijärvelle ja sieltä Tapionniemeen. Toukokuulla menimme Joutsijärvelle Kustulaan, siellä asuimme syyskuulle. Äiti ja Isä olivat olleet kesän Kursussa viljelemässä peltoja ja kasvattaneet perunaa. Sekä rakennuttaneet pienen hirsimökin, johon menimme asumaan. Koulu alkoi lokakuussa Kasasen talossa. Kovilla pakkasilla oli pirtissä niin kylmä, että oppitunneilla piti olla päällysvaatteet päällä ja vanttuut kädessä.


Heinäniityllä.

    Kotimme oli perinteinen maalaistalo, lehmiä ja nuorta karjaa oli 10 päätä, hevonen, sika ja kanoja. Heinäntekoon alettiin angervan ruvetessa kukkimaa heinäkuulla. Sanottiin: Nyt heinä on raavasta. Varpuojalla viiden kilometrin päässä oli niittyjä viisi lavonalaa ja yksi suova. Sinne kuljettiin jalkaisin ja siellä oltiin koko viikko. Joskus käytiin saunassa puolivälissä viikkoa kotona.

    Käsmäjoen niityille kuljettiin veneellä. Kaukaisin niitty oli Pahkakummussa Sulavassa 30 km päässä. Siellä oltiin reilu viikko heinäaikaan, niin kauan kuin kaikki heinät oli saatu latoon.

Kuivat ruokatarvikkeet kuten kuivaliha, kuiva leipä ja jauhot vietiin sinne jo kevättalvella rekikelien aikaan. Jokivarsiniityillä pyydettiin Käsmästä haukia, joista keitettiin kalakeittoa. Aamulla keitettiin ohra- tai ruispuuro, päivällä oli kuivalihavelli. Se keitettiin kuivatuista poronkylki- ja luulihoista, sekaan laitettiin perunoita ja keitto suurustettiin ohrajauhoilla. Kahvit keitettiin neljä kertaa päivässä nuotiolla mustalla nokipannulla. Kotona kirnuttua voita oli puurasioissa, voita syötiin puuron silmänä ja leivänpäällä. Juomana oli puuleilissä kirnupiimää. Luonnonheinä niitettiin viikatteella kareille ja annettiin kuivua levällään. Jos ne eivät ehtinyt kuivua samana päivänä, ne laitettiin lapposille illalla haravan avulla yönajaksi, jotta yökaste ei olisi niitä kastellut. Aamulla levitettiin taasen kuivumaan.

    Kuivat heinät kannettiin sapilailla latoihin ja levitettiin siellä lavon orsille ensiksi. Jos rupesi päivällä kerääntymää pilviä taivaalle, niitetty heinä kääräistiin äkkiä nokkosille ja levitettiin sateen jälkeen taasen kuivumaan niityille ja jokitörmille. Sulavassa oli niittylaavu, jossa yövyttiin ja ruoka valmistettiin nuotiolla. Heinäntekoon kului aikaa pitkälle syyskesään asti, joskus syyskuullakin saattoi joku talollinen koluta vielä kaukaisilla selkosilla niittyjä. Heinät ajettiin talvella hevosella kotilatoon, josta karjalle annettiin niitä päivittäin. Lisäksi riivittiin lehtiä lehmille kesällä, ne kuivattiin kotona lavon lattialla ja sekoitettiin talvella appeeseen hevoselle ja lehmille jotka olivat poikineet.

    Maito kermottiin ja kirnuttiin voiksi kotona. Voita myytiin n. 10 kg tinki kerrallaan Osuusliike Lapinmaan Kursun myymälään ja sitä osti suoraan kotoa yksityiset henkilöt. Kermaa lähetettiin 50-luvulla Kemijärven meijeriin. Kursuun rakennettiin Koilliskuntain Osuusmeijeri. Maito alettiin lähettää sinne tonkissa, mutta silloin elettiin jo vuotta 1959. Heinät tehtiin saroilta ja kuivattiin seipäillä. Sisareni Saima osti EMV- henkilöauton 1955. Sitä kutsuttiin Emmaksi, sillä kuljimme Varpuojan saroilla heinänteossa päivittäin kotoa. Separaattorit joutuivat kaikissa taloissa vinteille ja aitan nurkkiin. Oli alkanut uusi aika. Karjakeittiöihin ostettiin maidonjäähdyttimet ja lypsykoneet. Lehmät laidunsivat kotipelloilla paimenpoikalangan sisällä. Vuonna 1960, hyvänä poutakesänä, heinä tehtiin kymmenessä päivässä saroilta ja kuivanmaan pelloilta. Sinä kesänä oli Pohjois-Sallassa Tuntsan metsäpalo.


Isomaan kansakoulu

    Isomaan rintamamieskylään on Kursusta viisi kilometriä. Koulu perustettiin sinne 1956 ja se aloitti toimintansa Jenni ja Reino Iivarin talossa. Olin ensimmäinen opettaja kylässä. Sallan kansakoulutoimenjohtaja Toivo Ovaskainen esitti minulle että lähtisin käynnistämään koulun toiminnan. Edellisenä vuonna olivat kylän lapset käyneet koulua Mälävaarassa ja asuneet viikot siellä asuntolassa.

    Kylään olivat tulleet asumaan 1950- luvun puolivälissä toisessa maailmansodassa Suomen armeijassa taistelleet 18 sotilasta. Suomen valtio rakensi korpeen tien ja erotti maat jokaiselle, sekä osoitti kartanoiden paikat. Nämä miehet sekä heidän vaimonsa ja lapsensa rakensivat 18 rintamamiestilaa. Muuttanut väestö oli sallalaisia perheitä pitäjän muista kylistä. Perheissä oli lapsia paljon, olihan valtiovallan toimesta heti sota-ajan jälkeen esitetty suositus: Pitää tehdä lapsia paljon Suomeen, jo valtakunnan turvallisuudenkin takia. Tämä sodan jälkeen syntynyt suuri ikäluokka alkoi tarvita kouluja yhä laajenevassa määrin.

    Oli yksi ongelma, joka piti ratkaista. Kylän nimi oli Haisujänkä. Koulutoimenjohtaja totesi, emmehän me voi perustaa sen nimistä koulupiiriä. Eihän sinne Haisujängälle saada ketään tulemaan opettajaksikaan. Eiköhän laiteta jokin muu nimi koulupiirille. Katsottiin yhdessä kartasta, mikä olisi sopiva nimi. Kylään suunnitellun tulevan koulun tontti oli erotettu Isomaa- nimisen maa-alueen laitaan. Sen perusteella koulupiiri nimettiin Isomaan koulupiiriksi. Koulu aloitti toimintansa syyslukukauden alussa 1956. Seuraavat kaksi vuotta koulu toimi Saima ja Herman Tauriaisen talossa.

    Kylän nimi muutettiin myöhemmin kyläläisten toivomuksesta Sallan kunnanhallituksen päätöksellä Isomaaksi. Vuoden 1959 syyslukukauden alkaessa Isomaan koululaiset ruvettiin kuljettamaan Lapajärvelle kouluun ja Isomaan koulupiiri lakkautettiin.
Kursun Kansakoulun luokkakuvat v. 1936 - 1937

kuvat © Ilmari Onkamon ja Taimi Tiihosen kokoelma ja yläluokan kuva Nanni Niemelän o.s. Lukkarilan albumista
Museo sai lahjoituksena Kummun talosta monia historiallisia tarvekaluja.
Laila Pajari ja Maila Tervonen vierailulla Isäntä Matin Museolla Lapajärvellä.
opettaja Laila Pajari
kotiin